Shi Janni

Henna Pohjola

Vapaa, Shi Jannin muotokuva, 2017
lyijykynä paperille
250 x 146 cm

Minun nimeni on Janni Shi ja asun Helsingissä. Olen Falun Gongin harjoittaja. Perheeni ja minä muutimme Suomeen pakolaisina YK:n avulla 7 vuotta sitten. Nautimme vapaudesta ja voimme harjoittaa vakaumustamme vapaasti tässä maassa. Paetessani Kiinasta, toiveeni oli, että pystyisin tuomaan julki Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) Falun Gongin vainon Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeusneuvostossa.

YK:n ihmisoikeusneuvoston 13. istunnossa 10. maaliskuuta 2010 minä ja kaksi muuta Falun Gongin harjoittajaa jaoimme henkilökohtaisen kokemuksemme vainosta, ja annoimme todistajanlausuntomme meihin kohdistuneesta fyysisestä ja psyykkisestä kidutuksesta YK:n kidutusta käsittelevälle erityisraportoija Manfred Nowakikille ja Asma Jahangirille.

KKP:n edustajien useista keskeytyksistä huolimatta Falun Gongin ihmisoikeustyöryhmä sai puheenvuoronsa onnistuneesti päätökseen ihmisoikeusneuvoston puheenjohtajan ja valtion edustajien tuella. Ihmisoikeustyöryhmä toimitti raportin, joka sisälsi 1088 tapausta Falun Gongin harjoittajiin kohdistuneesta kidutuksesta. Raportti tuo esiin yli 200 sairaalaa, joissa kidutuksessa on käytetty lääkeaineita.

Olin ammatiltani kosmetologi ja minulla oli oma kauneushoitola Kiinassa. Omistin yhdessä ystävieni kanssa hotellin, jossa toimin johtajana. Huolimatta menestyksekkäästä urastani, en kuitenkaan ollut onnellinen. Rahalla hankittu väliaikainen mielihyvä ei tuonut lohtua sydämeeni. Minulla oli huono tempperamentti ja käytin paljon alkoholia. Synnynnäisestä sydänviasta johtuen sydämeni oireili satunnaisesti.

Maaliskuussa 1998 eräs ystäväni kertoi henkilökohtaisen kokemuksen Falun Gongin hyödyistä. Olin onnekas löytäessäni Falun Gongin juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsin. Harjoituksen myötä tunsin rauhan sydämessäni ja olin kuin henkisesti uudelleen syntynyt! Myös terveyteni koheni merkittävästi ja sydänoireet hävisivät.

Falun Gongin vaino alkoi maanlaajuisesti 20. heinäkuuta 1999. Poliisi pidätti minut kotoa ilman syytä tai pidätysmääräystä. Minun piti ottaa pieni lapseni, hänen maitopullonsa ja muut tavarat mukaani viettääkseni yöni poliisiasemalla. Poliisin tarkoitus oli pakottaa minut allekirjoittamaan lausunto, jossa luopuisin vakaumuksestani. He takavarikoivat koko omaisuuteni ja pakottivat aviomieheni eroamaan minusta.

Menetin kaiken vainossa. Avioeron jälkeen tyttäreni ja minun täytyi lähteä kodistamme, ja elämämme oli rankkaa vailla pysyvää asuinpaikkaa. Olin huolissani siitä, miten epätasapainoinen elämä vaikuttaisi tyttäreeni, joten uskoin tyttäreni sukulaiselle, ja käytin entistä kotiani salaa yöpaikkana. Olin huolissani, että minut pidätettäisiin uudelleen, joten en uskaltanut mennä päivisin ulos tai sytyttää valoja öisin. Menin ulos vain auringonlaskun jälkeen hakeakseni joitakin taloustarvikkeita. Turvallisuus oli luksusta, mutta vielä pahempaa oli tulossa.

Eräänä huhtikuisena päivänä 2001 mustat autot saartoivat kotini ja ryhmä tuntemattomia henkilöitä kaappasi minut. Yhdellä heistä oli pidätysmääräys, johon oli kirjattu 50 000 yuanin lunnasvaatimus. Minut vietiin mustaan autoon, jossa oli mustat verhot, enkä nähnyt minne olimme menossa. Sain myöhemmin selville, että minut oli siepannut 6/10 -viraston viranomaiset ja joukko-osaston 465 sotilaat.

Minua kuulusteltiin koko yön ajan. Protestina laittomalle pidätykselle ja vainolle kieltäydyin syömästä. Olin kuullut tapauksista joissa poliisi oli laittanut ruokaan huumeita. Olin erittäin huolissani. Kahden 6/10 -viraston virkamiehen määräyksestä 4-5 sotilaslääkäriä laittoi minut väkisin sänkyyn ja brutaalisti pistivät minuun lääkeruiskeita. Tunsin kylmyyttä, erittäin kovaa kipua ja aloin turvota. Minun oli vaikeaa hengittää ja tuntui kuin minua oltaisiin kuristettu. Muutamassa minuutissa huomasin vasemman jalkani muuttuvan sinipunaiseksi. Voimakas kipu ylitti sietokykyni. Hakkasin päätäni seinään, enkä voinut tehdä asialle mitään. Pian tämän jälkeen sain sydänkohtauksen oireita.

Seuraavana päivänä he vaihtoivat toiseen lääkkeeseen. Vaikka siitä ei tullut niin voimakasta kipua, tunsin oloni huumatuksi ja heikoksi. En pystynyt liikkumaan ja iholle nousi paksu kerros kutiavia näppylöitä. Kidutus jatkui viikon. Sotilaslääkärit antoivat hermostoon vaikuttavaa lääkettä joka päivä. Jokainen pistos oksetti ja vatsani oli sekaisin. En pystynyt liikuttamaan kieltäni, koska se oli turvon

nut. Käteni ja jalkani olivat tunnottomia. Muistini sekosi, näköni hämärtyi ja näin jopa hallusionaatioita. Neljä tai viisi lääkäriä valvoi minua joka päivä ja antoi eri lääkeruiskeita. Painoin normaalisti noin 50 kg, mutta kidutuksen jälkeen se tippui puoleen siitä.

Minut pakotettiin fyysisiin tutkimuksiin, johon kuului verikoe, virtsakoe, röntgen- ja ultraäänikuvaus. Muutama päivä myöhemmin minut siirrettiin pidätyskeskukseen nro. 3, ja he jatkoivat lääkeruiskeiden antamista.

Eräänä päivänä minulla oli vaikeuksia hengittää ja henkeni oli vaarassa. Minut lähetettiin joukko-osasto 222 sairaalaan, jossa lääkäri väitti minun tarvitsevan leikkausta. Minut pakotettiin leikkauspöydälle ja alettiin työntämään kohti leikkausalia. En tiennyt miksi tarvitsin leikkausta ja miksi perheelleni ei oltu ilmoitettu asiasta. Olin peloissani! Intuitioni kertoi, että he yrittivät tappaa minut. Elämänhaluani ansiosta tartuin tiukasti käytäväkaiteeseen. Keräsin kaikki voimani ja sanoin: ”Olen Falun Gongin harjoittaja. Minut on kidutettu tähän kuntoon. En halua leikkausta!” Monet potilaat ja heidän perheensä kerääntyivät ympärilleni ja vaadin kaikkien edessä saada tavata perheeni.

Koska viranomaiset pelkäsivät minun paljastavan heidän rikoksensa, perheeni sai viimein tiedon minusta ja minut siirrettiin eristettyyn huoneeseen. He yrittivät pakottaa siskoni allekirjoittamaan paperin, jossa annettaisiin lupa leikkaukseen, mutta tekivät samalla selväksi, etteivät olisi vastuussa mahdollisesta kuolemasta leikkauksen aikana. Siskoni itki nähdessään kuihtuneen kehoni ja turvonneen vatsani. Hän kieltäytyi allekirjoittamasta paperia. Hän tiesi, että antaessaan suostumuksensa leikkaukseen hän ei näkisi minua enää koskaan. Seuraavana päivänä hän vaati vapautustani. Poliisi pakotti siskoni allekirjoittamaan papereita, ja minut vapautettiin ehdonalaiseen lääketieteellisin perustein. Kuulin vasta paljon myöhemmin KKP:n elinryöstöistä eläviltä Falun Gongin harjoittajilta. Kun ajattelen taaksepäin niitä lääketieteellisiä kokeita joita minulle tehtiin, pelastuin täpärästi.

Kun keskustelin kolmen muun Falun Gongin harjoittajan kanssa taloni edessä 20. elokuuta 2002, siviilipoliisit saapuivat yhtäkkiä autoilla paikalle ympäröiden meidät. Meidät tungettiin eri autoihin ja vietiin 6/10-virastoon, joka sijaitsi Jilinin kaupungin poliisilaitoksen kuudennessa kerroksessa. Virasto oli perustettu johtamaan Jiang Zeminin vainopolitiikka.

Istuin lattialla ja minut oli kahlittu kiinni lämmitysputkeen. Kuulin hyvin selvästi, kun poliisi hakkasi

häikäilemättä Falun Gongin harjoittajaa, Hou Mingkai’ta, sähköpampulla vastapäisessä huoneessa. Kun yksi ryhmä väsyi, toinen ryhmä jatkoi pahoinpitelyä. He käyttivät kidutuksessa myös tiikeripenkkiä ja kyynelkaasua. Kun pahoinpitelyä oli kestänyt jonkin aikaa, yksi poliiseista sanoi hätääntyneenä, “Hou Mingkai on kuollut!”, ja useita poliiseja ryntäsi huoneeseen. Jonkin ajan kuluttua he tulivat rauhallisesti ulos ja alkoivat levittää tietoa, joiden mukaan Hou Mingkai olisi hypännyt ulos ikkunasta ja kuollut. He korottivat ääntään, jotta voisin kuulla sen. Mutta olin varma, että Minghai oli hakattu kuoliaaksi.

Olin täynnä surua ja kauhuissani. Kuulin näiden murhaajien nauravan, keskustelevan, syövän ja juovan siinä huoneessa, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ystävääni oli kidutettu julm asti, koska hän pysyi lujana vakaumuksessaan. Olin henkisen romahduksen partaalla, mutta minun oli kuitenkin tukahdutettava ja piilotettava suruni. Jos olisin näyttänyt tunteeni, tiesin, mitä tulisi tapahtumaan; he kiduttaisivat minua pahemmin tai jopa tappaisivat minut. Kahdeksaa muuta harjoittajaa kidutettiin julmasti, ja yhden käsivarsi murtui useista kohdista. Eräs vanhempi nainen loukkaantui vakavasti vyötärön alueelta. Hän ei pystynyt nousemaan enää ylös, ja lopulta hän kuoli kotonaan.

Minut siirrettiin Jilinin nro. 3 pidätyskeskukseen ja vietiin Changchunin maakunnassa sijaitsevalle Heizuizin pakkotyöleirille kahdeksi ja puoleksi vuodeksi. Työleirillä päivän aikana meille annettiin kymmenen minuuttia aikaa syödä ja puhdistautua. Kaikki mitä teimme, myös vessassa käyntiä, valvottiin. Ilmapiiri oli pelottava ja sen täyttivät tuskaiset huudot ja palavan ihon tuoksu, joka oli seurausta sähköpamppujen käytöstä. Meidän oli pakko tehdä pakkotyötä yli 10 tuntia päivässä kauhistuttavan paineen alla. Näin omin silmin, miten toisia naispuolisia harjoittajia kidutettiin sähköpampuilla ympäri kehoa, mukaan lukien intiimialueet. Jotkut heistä olivat henkisesti romahtaneita.

Minua valvotettiin öisin pitkissä jaksoissa, aivopestiin, pakkosyötettiin, minuun injektoitiin hermosärkyä aiheuttavia lääkkeitä, ja kidutettiin sähköpampuilla. Menetin tajuntani useita kertoja kidutuksen aikana. Työleirillä Falun Gongiin kohdistetut rikokset näyttivät jatkuvan ikuisesti, ja ajattelimme, ettei oikeus koskaan toteutuisi. Jokainen sekunti työleirillä tuntui kidutukselta. Lopulta minut vapautettiin kahden ja puolen vuoden jälkeen.

Mieheni ja minä pakenimme Kiinasta välttääksemme vainon.

In English

Free – Portrait of Shi Janni, 2017
Pencil on paper
250 x 146 cm

My name is Shi Janni and I live in Helsinki. I practice Falun Gong. My family and I were able to move to Finland as refugees thanks to the U.N. 7 years ago. We enjoy liberty here and can practice freely in this country. As I escaped China it was my wish that I would be able bring up the persecution of Falun Gong by the Chinese communist party (CCP) and tell the United Nations Human Rights Council about it.

On March 10, 2010, I and two other Falun Gong practitioners shared personal stories about the persecution during the 13th session of the United Nations Human Rights Council. We also provided rst-hand testimony about physical and mental torture to Special Rapporteur on torture at the U.N., Manfred Nowak and Asma Jahangir.

Despite frequent interruptions by representatives of the CCP, the human rights task force was able to successfully complete its presentation thanks to the Chair of the Human Rights Council and representatives of the state. The human rights task force furnished to the Council a Report detailing 1088 cases of torture against practitioners of Falun Gong where medicine was used during torture. The report points out more than 200 hospitals where drug use has been used in torture.

While in China, I was a professional beautician and managed my own beauty salon. I also owned a hotel with friends of mine and served as a Director of the hotel. Despite being successful, I wasn’t happy. The temporary sense of wellbeing that money brought did not make me feel comfortable in my heart. I had a bad temper and abused alcohol. Due to a congenital heart problem, my heart acted up on and off.

In March 1998, a friend of mine told me a personal story about the benefits of Falun Gong. I felt fortunate to have encountered Falun Gong just when I needed it most. Thanks to the practice I felt peaceful in my heart and I felt like I was mentally reborn. My health improved considerably and my heart no longer acted up.

When the statewide persecution of Falun Gong started on July 20, 1999, police came to arrest me at my home offering no reason and had no arrest warrant. I had to take my small child and her milk bottle and other things with me to the police station, spending the night there. The objective of the police was to force me to sign a statement saying I would renounce my faith. They confiscated all of my property and forced my husband to divorce me.

I lost everything as a result of the persecution. After the divorce, my daughter and I had to leave our home and our life was very tough without a permanent place to live. I was worried about the impact that leading such an unstable life would have on my daughter which made me entrust the care of my daughter to a relative. I stayed nights secretly at my former home. I was concerned that I would be arrested again so I would not dare go out by day or switch any lights on at night. I only left home after sunset, to get some groceries. This false sense of safety seemed like a luxury and things were about to turn worse.

One day in April 2001, a number of black cars surrounded my home and a group of unknown individuals abducted me. One of them had an arrest warrant stating that a ransom of 50 000 yuan was to be paid. I was put in a black car which had black curtains so I would not be able to tell where I was going. I was able to learn a little later that I had been abducted by authorities of the 6/10 Office and soldiers belonging to the 465th Division.

I was interrogated the entire night. To protest against my illegal arrest and persecution, I refused to eat. I had heard about cases where police had spiked food with drugs. I was extremely worried. Upon the order of two officials of the 6/10 Office, a group of 4-5 military doctors forced me to bed and then went on to brutally inject me with drugs. I felt cold, excruciating pain and my body began to swell. I had diculty breathing and felt as if I was being strangled. After a few minutes, I noticed that my left leg had turned blue and red. I could not stand the extreme pain and started banging my head against a wall, not being able to control myself. Soon afterwards, I started having heartattack like symptoms.

The next day, they switched to another kind of drug. Although I didn’t feel the kind of terrible pain I had experienced before, I felt like I had been drugged and I felt weak. I wasn’t able to move and my skin broke out in itchy spots. This torture went on for a week. Military doctors administered drugs affecting my nervous system every day. Every injection made me want to vomit and my stomach was upset. I wasn’t able to move my tongue because it had become swollen. My hands and legs felt numb. My memory felt “scrambled”, my vision got blurry and I even started hallucinating. 4-5 doctors stood over me every day, administering injections containing different kinds of drugs. As a result of the torture, my normal weight got cut in half. My normal weight was 50 kg.

I was forced to undergo a physical examination which included a blood test, urine test, X-ray and ultrasound. A few days later I was transferred to detention center #3 and they continued administering injections there.

One day I had trouble breathing and felt I was losing my life. I was then transferred to division hospital #222 where a doctor claimed that I was in need of surgery. They were forcing me to undergo surgery, forced me onto a gurney and started wheeling me down the corridor towards the operating room. I had no idea why I would need surgery and I didn’t understand why my family had not been notified. I was terrified and my intuition told me that they were trying to kill me! My strong will to live enabled me to grab a railing in the corridor and, mustering up all my strength, I said, “I am a Falun Gong practitioner and have been tortured [to near-death] and do not want to undergo surgery!” Many patients and their family members gathered around me and, in front of everyone, I demanded that I see my family.

Because the authorities got scared that I would bring to light the crimes they had committed, my family was finally noticed about me and I was transferred to a private room. They tried to force my sister to sign a document that would authorize an operation but they also made it clear that they would not accept responsibility for the possibility of me dying during the operation. My sister was brought to tears at the sight of my emaciated body and swollen belly. She refused to sign the document knowing she would never see me again should she have accepted. The following day she demanded that I be released. The police forced my sister to sign assorted documents and I was granted parole on medical grounds.

It was only much later that I learn about the CCP’s forced organ harvesting of Falun Gong practitioners. Thinking back to all those medical tests and administrations of drugs that I underwent, it became clear to me that I had very narrowly escaped [a horrific fate.]

One day on August 20, 2002, as I was speaking with 3 other Falun Gong practitioners in front of my house, a group of plainclothes policemen arrived by cars, surrounding all of us. We were all forced to enter separate cars and taken to the 6/10 Office located on the 6th floor of the police station of the City of Jilin. This office had been established to run the persecution campaign ordered by Jiang Zemin.

I was sitting on the door, handcued to a radiator. I was able to hear quite distinctly the police ruthlessly hit another Falun Gong practitioner called Hou Mingkai using an electric baton in the room just across from where I was. As soon one group of policemen got tired hitting, another relieved the previous group, continuing the torture. A “Tiger Bench” and tear gas were also employed during the torture. After this had been going on for a while, one of the policemen sounded alarmed and said that, “Hou Mingkai was dead!” and several other policemen rushed into the room. After a while had passed, they emerged from the room quite peacefully, telling everyone that Hou Mingkai had jumped out the window and died, raising their voices while saying all this, to make sure I would hear them. However, I was convinced that Minghai had been beaten to death.

I was filled with sadness and terrified. I heard these murderers laughing, chatting, eating and drinking in the very same room [where Minghai had been tortured] as if nothing had happened. My friend had been brutally tortured because he had remained steadfast in his faith. I was on the verge of a mental breakdown but I had to suppress and hide my sadness. Should I have revealed my emotions I knew what would follow; they would torture me even more savagely, even killing me. Eight other practitioners were ruthlessly tortured and one of them had her arm broken in several places. An older woman got severely injured around the waist. She was no longer able to stand up and, eventually, she died at home.

I was transferred to the #3 Detention Center of the City of Jilin and was taken to Heizuizi forced labor camp located in the province of Changchun, staying there for 2.5 years. We were given 10 minutes per day to eat and clean up. Whatever we did, we were under constant surveillance, including visits to the bathroom. The atmosphere was filled with terror, interrupted by horrific screams and the smell of burned skin caused by electric batons was ever-present. We were forced to work for over 10 hours daily under extreme and horrible pressure. I witnessed rst-hand, torture of female practitioners by electric batons, with their entire bodies being subjected to this form of torture, including intimate areas. Some of them suffered mental breakdowns.

I was deprived of sleep for extended periods, I was brain-washed, force-fed and administered with injections causing severe aching of the brain and tortured by electric baton. I lost consciousness several times during torture. This kind of crime perpetrated against Falun Gong seemed to persist and go on forever with no end in sight, causing us to think that justice would never be served. Every second in the camp felt like torture. Finally, they released me after 2.5 years.

My husband and I escaped China in order to avoid being persecuted.

 

自由肖像, 施仁, 2017
铅笔画
250 x 146厘米

中文

我叫史燕妮,住在赫尔辛基。我修炼法轮功。 7年前,我和我的家人要感谢联合国的帮助作 为难民能够来到芬兰。我们享受这里的自由, 可以自由的炼法轮功。当我逃离中国的时候, 我希望我能够告诉人们,告诉联合国人权理事 会中国共产党对法轮功的迫害。

2010年3月10日,我和另外两名法轮功学员在联 合国人权理事会第十三届会议期间阐述了有关 迫害的经历,我们还提供了第一手关于身体和

由於迫害,我失去了一切。离婚后,我的女儿 和我不得不离开家。我们的生活就非常艰难, 没有永久的地方居住。我担心这样一个不稳定 的生活对我女儿的影响,我就把我的女儿让亲 戚照顾。我偷偷住在以前的家中,我担心自己 会被再次逮捕,白天不敢出门,晚上把所有的 灯关掉,等太阳下山后才敢离开家去买点杂货 。安全似乎就是一个奢侈品。过后事情变的更 糟。

2001年4月的一天,一些黑车在我家附近,一群 来路不明的人绑架了我。其中一人出示逮捕令 ,表明让我支付5万元的赎金。我被推进一辆 带有黑色窗帘的黑色车里,我不知道自己要去 哪里。过后我了解到我被6/10办公室和隶属于 465师的士兵绑架了。

整个晚上我都被讯问。为了抗议我非法被逮捕 和迫害,我开始绝食。我曾经听说过警察把药 放在食物中的事情。我真的非常担心。6/10办 公室的两名官员命令,4~5名军医强迫我睡觉 ,然后继续残酷的向我注射药物。我感觉很冷 ,极度的痛苦,身体开始肿胀。呼吸开始困难 ,感觉好像被勒死。几分钟后,我发现我的左 腿变成蓝色和红色。我不能忍受极度的痛苦, 开始把头撞在墙上,其他的我什么也做不了。 过后,我开始像出现心脏病的症状。

第二天,他们开始换着使用第二种药物。尽管 我没有感觉到之前经历的那种钻心的疼痛,但 是我感觉自己中毒了,全身发软。我不能动弹 ,皮肤发痒,并出现了许多斑点。这样的折磨 持续了一个星期。军医每天给我服用影响神经 系统的药物。每次注射后让我想呕吐,肚子不 舒服。我的舌头变得肿起来,不能动。我的双 手和双腿变得麻木了。我的记忆感到“混乱” ,视力变得模糊了,我甚至开始出现幻觉。4 ~5位医生每天围着我,给我注射不同种类的 药物。由於这种酷刑,使我正常体重减少了一 半,我的正常体重为50公斤。

我被迫进行身体检查,包括血液检查,尿检, X光检查和超声检查。几天后,我被转移到3号 拘留中心,他们继续在那里对我进行注射。

有一天,我出现呼吸困难,感觉要失去生命。 然后我被转移到222号分医院,医生说我需要 手术治疗。他们强迫我接受手术,逼我上担架 上,推着我进手术室。我不知道为什么我需要 做手术,我不明白为什么我的家人还没有得到 通知。我吓坏了,直觉告诉我,他们想要杀我 。强烈求生的意志让我卯足了所有的力量,抓 住走廊的栏杆,我说:“我是一名法轮功学员 ,几乎被迫害快死了,我不想接受任何手术。

”许多患者和他们的家属聚集在我的身边,在 众人面前,我要求见到我的亲人。

由於当局害怕我曝光他们所犯下的罪行,我的 家人终于收到通知,我被转到一个私人房间。 他们试图强迫我妹妹签署一份文件,授权给予 手术。但是他们也明确表示,他们不负任何责 任如果在手术过程中出现死亡的可能性。我的 妹妹哭着看着我瘦弱的身体和肿胀的腹部。她 拒绝在文件上签字,她知道如果接受签字,她 将永远见不到我了。第二天,她要求释放我。 警察逼迫妹妹签署各类的文件,我是由於医疗 假释出去了。

不久以后,我听到关于中共活摘法轮功学员的 器官。回想过去我所遭受的所有药物检测和管 理,对我来说已经非常小的机会逃脱了这个可 怕的命运。

2002年8月20日的一天,我在家门口与其他三位 法轮功学员说话,一群便衣警察就开车围着我 们。我们被分别拉進汽车,带到吉林派出所六 楼的6/10办公室。这是江泽民下令迫害法轮功 设置的办公室。

我坐在地板上,手铐锁在散热气上。我能很清 晰的听到警察在隔壁的另一房间里,狠狠的使 用电棍打另一名法轮功学员,他叫侯明凯。一 会警察打累了,另一组换上继续折磨。期间还 使用“老虎凳”和催泪瓦斯。这样持续了一会 ,一名警察吃惊的喊道:“侯明凯死了!”过 后数名警察冲进房间里。一段时间过后,他们 的房间非常安静,告诉每个人说侯明凯从窗户 跳出自杀死了,并且提高他们的音量,以确保 我能听到他们的话。但是我坚信,侯明凯是被 殴打致死的。

我充满了悲伤和惊恐。我听到这些杀人犯在同 一个房间里的笑声,聊天声,吃饭和喝酒,就 跟没有发生过一样。我的朋友经受着折磨,因 为他坚定他的信仰。我的精神已经到了崩溃的 边缘,但是我不得不压抑和隐藏着自己的悲伤 。如果我表露出自己的情绪,我知道将发生什 么事情,他们会更加野蛮的折磨我,甚至杀了 我。还有八位学员遭受着残酷的折磨,其中有 一位手臂多处被打坏了。一位年长的阿姨腰部 严重受损,她再也无法站立起来,最后她在家 中过世。

我被转移到吉林第三号看守所,又被带到长春 黑嘴子劳教所,关在那里两年半。我们每天有 10分钟吃饭和洗漱的时间。无论我们做什么, 都在不断被监视中,包括洗澡。这里的气氛充 满了恐怖,可怕的尖叫声,使用电棍而烧焦皮 肤的味道。我们每天被迫劳动10个小时以上,

每天在极端可怕的压力下工作。我亲眼目睹了 女学员被使用电棍酷刑。她们的整个身体受到 这种酷刑,包括私密的部位。一些人精神崩溃 了。

我被长时间剥夺睡眠时间,被洗脑,被注射药 物引起大脑严重的疼痛,受到电棍的折磨。我 在这种折磨中昏死了几次。这种罪恶用来反对 法轮功,看起来永远继续下去不见天日,让我 们认为正义得不到伸张。在那里每分钟都是折 磨。最后,他们两年半后把我释放了。 我和我的丈夫逃离了中国,以避免被迫害。

精神折磨的证词给特别报告员Manfred 和 Asma Jahangir。Nowak

尽管中共代表频频中断,人权工作团队能够成 功的完成演讲,非常感谢人权理事会主席和各 国家代表团。人权工作团队向安理会提交了一 份报告,详细介绍了对1088案例中对法轮功学 员酷刑中使用药物迫害。

在中国,我是一名专业的美容师,管理自己的 美容院。我还和朋友一起经营一家酒店,并担 任酒店的董事。尽管成功,但是我还是不快乐 。金钱带来的暂时幸福感并没有让我感觉心里 踏实。我的脾气不好,并滥用酒精。由於先天 心脏问题,我的心跳频率不稳。

1998年3月,我的一位朋友告诉我个人修炼法轮 功受益的故事。我感觉在我最需要的时候,幸 运的遇到法轮功。感谢修炼以后,我感到内心 的平静,感觉我在精神上获得重生。我的身体 健康也得到很大的改善,我的心脏病不再发作 了。

1999年7月20日发动全国迫害法轮功,警察就来 我家,没有理由的逮捕我,没有出示任何逮捕 令。我不得不把我的小孩和她的奶瓶,还有其 它的东西带到派出所,并在那里过了一夜。警 察的目地是想强迫我签署一份声明,表示我放 弃信仰。他们没收了我全部的财产,并强迫我 与丈夫离婚。

Copyright © Henna Pohjola – All rights reserved.